Uusi alku - 2023

Nyt kun vuosi 2022 on päättymäisillään, käännämme katseemme uuteen vuoteen. Turvallisuus voi olla itsestäänselvyys, mutta kaikille se ei sitä ole. Tässä on yksi tärkeimmistä panostuksista, jonka voit tänä vuonna tehdä.
  • Trond-Øystein Bjørnnes

    CEO, Kiona

julkaistu

päivitetty

Uusi alku - 2023
Tänä jouluna tuemme Pelastakaa lapset -järjestöä. Anna uusi alku pakeneville lapsille.

Kionalle vuosi on ollut tapahtumarikas. Kesäkuun alussa neljä yritystä, joilla oli erilaisia mutta toisiaan täydentäviä ratkaisuja, fuusioitui yhdeksi yritykseksi. Tämä oli yksi askel eteenpäin yhtenäisten ratkaisujen ekosysteemin luomisessa. Tänä vuonna on syntynyt uusia kumppanuuksia, tullut uusia asiakkaita, ja olemme saaneet uusia kollegoita eri puolilta Eurooppaa. Olemme kaikki valmiina aloittamaan uuden vuoden vauhdikkaasti.

Pyrkimys kehittää ratkaisuja, jotka tekevät maailmasta joka päivä hieman paremman, on liikkeellepaneva voimamme. Samalla tiedämme, että meillä on etuoikeus sekä työskennellä että elää rauhallisilla ja turvallisilla alueilla. Näin ei ole kaikkien kohdalla.

Nykyään yli 30 miljoonaa lasta on pakomatkalla ympäri maailmaa, ja heidän elämästään puuttuu perus turvallisuus. Siksi päätimme tänä jouluna tukea Pelastakaa Lapset -järjestöä.

Viime vuonna järjestö tavoitti suoraan 43 miljoonaa lasta 118:ssa maassa, ja vastasi 103:aan humanitääriseen hätätilanteeseen 63:ssa maassa. Lisäksi järjestö oli puolestapuhujana 126:ssa tapauksessa, joissa lasten oikeuksia oli loukattu. Tässä on vain osa järjestön tekemästä työstä.

Tue järjestön toimintaa

Pyydämme kaikkia yhteistyökumppaneitamme, niin yrityksinä kuin yksityishenkilöinä, osallistumaan järjestön tukemiseen. Luodaan yhdessä parempi tulevaisuus maailman lapsille, sillä he ovat kaikkien konfliktien haavoittuvimpia uhreja. Voit tehdä tämän joko yksittäisellä tai kuukausittaisella lahjoituksella, tai antamalla lahjoituksen lasten hätärahastoon.

Tänä jouluna muutamme lasten elämää.  Tule mukaan tukemaan Pelastakaa Lapset-järjestöä ja lue lisää osoitteessa pelastakaalapset.fi.

Jokaisen yksittäisenkin henkilön apu Pelastakaa Lapset-järjestön työn tukemiseksi on tärkeää. Konfliktien lisäksi meillä on myös muita ajankohtaisia haasteita. Yhdessä, samalla puolella, voimme edistää siirtymistä kestävämpään tulevaisuuteen, vähentää ihmiskunnan ilmastovaikutusta ja ratkaista energiakriisin.

Kiitämme jokaista kumppania, asiakasta ja kollegaa yhteistyöstä kiinteistöalan ekosysteemin tulevaisuuden kehittämiseksi. Olemme valmiita kohtaamaan vuoden 2023 luottamuksella, uteliaisuudella ja luovuudella.

Toivotamme mitä parhainta uutta vuotta, 

Kionan tiimi

Lisätietoja osoitteessa pelastakaalapset.fi.